tiistai 10. heinäkuuta 2012

Kotiinpaluun vaikeus

Kuten aiemmin mainitsin, Rilla ja Amala ovat oppineet pelkäämään hurjaa Ellaa, joka usein päivystää ulko-oven luona verannalla. He ovatkin kehitelleet omat taktiikkansa, joilla pääsee kotiin turvallisesti.

Rilla tulee aina keittiön ikkunan taakse toiveenaan päästä sisään suoraan ikkunasta, jolloin ei tarvitse mennä verannan (ja sillä mahdollisesti loikoilevan Ellan) ohi. Se on sitten käytävä sieltä hakemassa. Tässä videolla esimerkki tästä:



Tässä tapauksessa Rillalta kuitenkin unohtui kesken matkan, että hän oli tulossa sisään...

Amalakin ilmaantuu joskus ikkunalaudalle, mutta useammin häntä saa huhuilla ulkoa, kun hän on jäänyt jonnekin kauemmas piiloon. Sieltä se sitten vastaa surkeilla naukauksilla huhuiluihin, ja lähtee juoksemaan kohti yhä kovaäänisesti naukuen. Tässä esimerkki Amalan kotiinpaluusta. En ehtinyt saada kameraa päälle ennen kuin se jo juoksi kohti, eikä naukaisutkaan taida kuulua kovin hyvin, mutta kumminkin:



Videolta käy ilmi, kuinka tarkkaan ja pelokkaasti Amala skannaa kuistin, että eihän se Ella varmasti ole tässä vahtimassa! Sama prosessi käydään läpi myös ulos lähtiessä (siksi näitä on vähän hidasta saada ulostautumaan...)

Tuossa Amalan otsassa näkyy myös sellainen kumma "aukko". Amalalla on ollu tosi paljon punkkeja tänä kesänä ja eräästä jäi jäljelle tuohon kulmaan pieni haava, joka koko ajan aukeaa uudestaan. Mutta jospa se kohta pääsisi paranemaan... Ella ja Amala johtavat kesän punkkitilastoa. Rillalla ja Pamelalla niitä on ollut myös mutta ei läheskään niin paljon.


Tuossa yksi ällöttävä punkki punkeroinen, Ellasta nyppäisty! Niitä on äiti saanut irrottaa kymmeniä. (Miulta ei oikein luonnistu ja kissat vaan lähtee karkuun ku mie yritän...)

Amalan yllätys!



 Tällä kertaa ois luvassa kissavideoo taas vaihteeks. Tässä kuvasin Amalaa, kun sillä näytti olevan hampaissaan joku saalis, sisilisko tai joku. Se tais hävittää sen ja sit se tuolla sitä tonkii, ja lähtee sitten minuu kohti, mutta sitten tuleekin grillikodan takaa ylläriiii...