Vois ajatella ettei se sisäkissalle niin kovin suuri muutos ole, jos vaan pitää ne siellä uudessakin kodissa sisällä, ja ulkoiluttaa narussa. Mutta tarkotuksena ois että pienen totutteluajan jälkeen Ella ja Pamela sais ulkoilla vapaasti! Mitä ne ei oo koskaan ennen tehneet, aina ovat ulkoilleet narun kanssa! Vähän pelottaa, koska
- Autot. Vaikka maalla liikenne ei oo mitään hurjaa, niin siinä vieressä on kuitenkin tie, josta ajoittain kulkee autoja ja traktoreita ym. eikä miun luotto varsinkaan Pamelaan oo kova, että se tajuis juosta oikeeseen suuntaan karkuun...
- Petoeläimet. Entä jos tulee katala ilves tai ilkeä kettu, joka napsii suihinsa meijän pikkuset mirrit? Ei ois ennenkuulumatonta.
- Eksyminen. Ku nää on tosiaan aina ulkoillu narun kanssa (joitakin karkaamisia lukuunottamatta...) niin löytääkö ne enää kotiin jos ne päästää vapaaks!? Tästä oon vähiten huolissani, koska ne on kyllä karannu muutaman kerran, ja aina löytäny kotiin. Pamela on jälleen se suurempi huolenaihe kun se on sellanen hötkyilijä ja vähän säikky.
Mutta jospa se siitä. On se kuitenki kissalle varmasti suuri ilo päästä juoksemaan ihan vapaasti ja toteuttamaan itteensä esim. metsästämisen kannalta :D (jos ne nyt enää sellasta oppii). Ennen on pitäny vaan vikistä ikkunan sisäpuolelta linnuille. Ja jos luonto päättää että nyt toisen elämäntie tuli päätökseen ni sit se pitää hyväksyy. Mutta kunpa luonto ei päättäs päättää sitä auton renkaan alle :( mieluummin petoeläin, jooko?
Ja toinen asia miks tää oli iso juttu, oli että Rääkkylään menee autolla Joensuusta päälle puoli tuntia ajaa, ja nää kissat ei oo vuosiin ollu autossa. Ellahan on vanhempi, ja sitä pentuna vietiin tuonne Rääkkyläänkin käymään mummolassa, mutta vähitellen se kehitti sellasen matkapahoinvointistressin, ettei sitä voinu enää kulettaa. Sen oireina oli kauhee kovaääninen paniikkinaukuminen, kuolan valuminen pitkinä siimoina suupielistä, läähättäminen, ja se meni ihan veltoks. Ja lopulta pelkän kuljetuskopan näkeminen sai sen kuolaamaan ja menemään sängyn alle piiloon, joten Ella ei ennen eilistä ollu nähny auton sisäpuolta 7 vuoteen!
Pamelahan otettiin vasta alle 6 vuotta sitten, joten ne ei yhtä aikaa matkustanu myöskään ennen eilistä. Pamelaa käytettiin kans mummolassa kun se oli pieni, mutta se onnistui kehittämään samanlaisia pahoinvointioireita kun Ella!! Ei yhtä pahoja onneks, mutta se nauku kauheen kovasti ja kuolas jonkin verran. Viimeks Pamela oli ihan lyhyen matkan autossa n. 1,5 vuotta sitten, ja se oli yhtä naukukonserttia...
Joten luonnollisesti oltiin äitin kanssa vähän epäileväisiä, että mitenköhän tää muutto nyt sit onnistuu. Suurempi huolenaihe oli Ella, koska sillä se stressireaktio oli paljon voimakkaampi ja pahempi, Pamelassa oli oikeestaan vaan se, että sitä naukumista piti jaksaa kuunnella. :D Päätettiin pyytää eläinlääkäriltä rauhottavaa lääkettä, että se matka onnistus mahollisimman stressittömästi.
Lauantaiaamuna sitten ovelasti murskattiin Diapamia pieneen määrään ruokaa, Ellalle (noin 5 kg) 3 mg ja Pamelalle (noin 3 kg) 2 mg, kummatkin söi koko annoksensa, ja sit ooteltiin vaikutuksia.
Rauhoituksen vaikutukset Ellaan
Kuva Ellasta pari viikkoa sitten!
Ellalla heti ensimmäinen vaikutus oli, että se meni vessaan, ja sieltä tuli ihan pieni ripuli. Ja tää tapahtu niinku ihan heti ruokailun jälkeen. Ellalla on aina ollu tosi herkkä maha, sillä ei voi oikeestaan ruokaa tai raksujakaan vaihdella, kun sen maha menee kaikesta uudesta sekasin. Seuraava vaikutus oli se että sitä janotti kauheesti ja se joi varmaan 2 desiä vettä ja maitoo putkeen! Siinä juodessa alko (ehkä noin 15 min lääkkeenoton jälkeen) huomata, että alkaa mennä jalat alta, ja kun se lähti kävelemään niin se hoiperteli ja meinas kaatua, kun takajalat ei kantanu.
Ella vietiin sit suoraan autossa oottavaan kuljetuskoppaan, ja se suju todella rauhallisesti. Koko matkan Ella vaan kökötti siellä kopassa ja katteli ympärilleen, pari kertaa naukas pienesti, mutta sillä ei tuntunu olevan mitään hätää.
Perillä sitten askel oli vielä vähän epävarma, se käveli jotenki "matalalla", ja hoiperteli niinku humalassa ois. Yläkertaankin se kerkes karata ennen ku huomattiin, ja sieltä alastulo oli vähän vaarallisen näköinen kun ei meinannu tassut osua portaille, mutta onneks se pääs ihan turvallisesti alas kun olin ottamassa kiinni. Vaikutukset alko olla ohi ehkä noin 3 tunnin päästä lääkkeenotosta, sen jälkeen se nukku jonkin aikaa (en tiiä väsyttikö lääke, vai erikoinen autokokemus, vai ihan vaan vanhuus), mutta jakso myös ikkunasta katella lintuja!
Se ripuloi vähän vielä pari kertaa päivän aikana, ja kun se on pitkäkarvainen, niin se röppö jäi kiinni karvoihin... Eikä se raukka saanu sitä ite puhistettua, ja myö tietysti hajusta huomattiin tää. Tarvittiin kahdet kädet, toinen piti paikallaan, toinen kampas ja leikkas (Ella ei kauheesti nauttinu tästä käsittelystä, muris vaan) ja saatiin se takapuoli sit sellaseen kuntoon, että Ella sai loput ite puhdistettua! Henkisesti kissa tuntui kyllä olevan ihan kunnossa.
Siellä uudessa talossa sitten kun Ella katteli paikkoja, niin pikkuraukka liukasteli kauheesti! Lattiat kun on ihan uudet, vanhan kissan anturat varmaan vähän kuivat, ja vielä pitkät varvaskarvat, niin aina kääntyessä tuli pieniä kaatumisia. Mutta kyllä se sit tottu siihen ja alko kävellä vähän rauhallisemmin.
Rauhoituksen vaikutukset Pamelaan
Kaks kuvaa Pamelasta pari viikkoa sitten. Pampuli ei halunnu kääntyä kameraan päin!
Pamelassa sen sijaan ei oikein aluks huomannu mitään vaikutuksia. Se halus ulos niinku yleensäkin, eli laitettiin se naruun ulos odottamaan lähtöä. Sitten kun otettiin se narusta ja yritettiin laittaa boksiin, niin ei tullut mitään! Hirveä rimpuilu, kynnet esiin, sähähdys, ja se pääs karkuun. Onneks se lääke sen verran autto vissiin, ettei se lähtenyt pinkomaan karkuun kun juoksin sen perään (yleensä se säikkyy karatessaan kaikkea ja juoksee vaan kauemmas) eli sain sen ihan muutaman metrin päästä kiinni. Mentiin sitten sisälle toiselle yritykselle, ja siellä sitten nopealla toiminnalla saatiin boksin luukku kiinni.
Istuin autossa takapenkillä niin, että olin itse keskellä, Ellan koppi oikealla ja Pamelan koppi vasemmalla puolella (ja äiti siis ajoi). Oikea puoli oli siis hyvin rauhallinen, kuten jo kerroin, mutta vasemmalta saimme kuunnella kaunista konsertointia koko matkan. Pamela naukui miehekkäällä äänellään tasaisesti about sekunnin välein. Onneks sille ei tullu sen pahempia oireita, ei esim. kuolausta tms. Piti se välillä ehkä 3 sekunnin tauon naukumisessa :D Piti haukata happea ilmeisesti.
Perillä Pamelankin askelluksessa huomasi muutamat humalaiset ristiaskeleet, ja tuntui että Pampulilla tää jatkui pidempään kuin Ellalla. Ja vaikutukset myös alkoivat vähän myöhemmin. Mietittiin, että voiskohan se johtua kissojen rasvaprosenttien erilaisuudesta :D Pamela on nimittäin aika timmi Ellaan verrattuna.
Heti saavuttuamme Pamela oli vähän aikaa hiljaa, kun tutki uutta ympäristöään, mutta jossain vaiheessa päivää se aloitti nau'unnan uudestaan, ja se jatkui oikeastaan koko päivän ja yön. En tiedä tämänhetkistä tilannetta, että vieläkö se naukuu... Mutta toivottavasti pikku-Pampulin stressi laantuu kohta ja voi taas olla vähän vähemmällä nau'unnalla! Huomasi kyllä illalla jo että Pampun ääni alkoi olla tosi käheä :D ei mikään ihme kun koko päivän oli huutanut.
Eli kokonaisuudessaan kissojen muutto meni kuitenkin hyvin, kummallekaan ei tapahtunut mitään vakavampaa. Oletus oli, että Ella olis se hankalampi asiakas, mutta loppujen lopuks Pamelahan tuon tuntui ottavan raskaammin!
Mutta saapa nähdä miten Ella ja Pamela asettuu maalaiskissoiksi :)
